Atria Takuumurea Rotukarja Naudan sisäfilee n. 2,6 kg

SUOMALAISTA NAUDANLIHAA

Sisäfilee on naudan arvokkain osa. Se on todella mureaa lihaa, jossa ei rasvaa eikä jänteitä juurikaan ole. Keskiosasta sisäfileetä (coeur de filet) tehdään hienoimpia pihvejä. Päädyt sopivat esimerkiksi vartaisiin tai fonduepataan. Sisäfilee sopii hienosti myös kokonaisena kypsennettäviksi, joko grillissä tai pannun kautta uunissa. Mikäki kypsennät sisäfileen kokonaisena, sido kapea pää kaksinkerroin. Näin sisäfilee on tasaisemman paksuinen ja onnistut myös kypsentämään sen tasaisemmin.

 

Atria Hienoin Pihviliha on rotukarjan lihaa, joka on naudanlihaa parhaimmillaan. Nautarotujen jalostus ja nautojen kasvatus ja ruokinta tähtäävät kaikki mahdollisimman laadukkaaseen ja herkulliseen tulokseen joka näkyy lautasella ja maistuu kielellä. Rotukarja kasvaa aina vapaana. Tuotantotapa tukee ympäristön monimuotoisuutta.

 

Pakkauksessa on merkintä miltä tilalta liha tulee, sekä naudan rotu. Rotukarjarotuihimme kuuluvat Aberdeen Angus, Blonde d’Aquitaine, Charolais, Hereford, Limousin ja Simmental.

 

Näitä sisäfileitä, kuten muitakin Atria Takuumureita lihoja on raakakypsytetty tarkkaan valvotuissa olosuhteissa vähintään 4 viikon ajan. 

Olemme varmistaneet, että vain ne asiakkaamme, jotka tosiasiallisesti ovat ostaneet tuotteitamme verkkokaupastamme, sekä kirjautuneet verkkokauppaamme, voivat jättää tuotteitamme koskevia kuluttaja-arvosteluja. Arvostelut on annettu riippumattomasti ja ne on julkaistu sellaisenaan.

VOIT OLLA KIINNOSTUNUT MYÖS NÄISTÄ